Ohjelma | Elokuvat | Kalenteri | Vieraat | Juhlateltta | Muut tapahtumat
Koirankynnen leikkaaja (Ohjaus: Markku Pölönen, 2004)
Elokuva perustuu viime vuonna edesmenneen kirjailija Veikko Huovisen samannimiseen romaaniin ja kertoo sodanjälkeisestä savottaelämästä tukkikämpillä ja ihmisistä, jotka sodan kokeneina rakensivat maatamme. Elokuvassa etsitään kadonnutta Suomea, kadonneita ihmisiäkin, sitä valitettavan katoavaa lajia, jotka vielä huolehtivat toisistaan. Humaani vire on läpinäkyvää. Kokonaisvaikutelmaksi jää ymmärrys eletyn historiallisen vaiheen merkityksestä.
Valmistumisvuosi 2004.
Pääosissa mm. Peter Franzén, Taisto Reimaluoto, Ahti Kuoppala, Ville Virtanen ja Risto Salmi.
Kesto 105'
Emmauksen tiellä (Ohjaus: Markku Pölönen, 2001)
Tuhlaajapoika Rane palaa kotikyläänsä, jonka kylätie on pitkä. Hiljaisuudesta ei kuitenkaan ole pelkoa tällä kylätiellä, sillä vihattuna koltiaisena kaupunkiin muuttanut Rane kyllä muistetaan. Rane kohtaa maaseudun nykyisyyden mutta myös menneisyyden, lapsuudenystävät elämänkohtaloineen ja vieläpä mummonsa haamun. Tämä on maaseutu, eikä siellä välttämättä kaivata pilalle menneitä kaupunkilaisia.
Emmauksen tiellä rikkoo perinteistä elokuvantekoa monin eri tavoin. Elokuvan näyttelijät tiedostavat elokuvan tekemisen, viittaavat vähän väliä käsikirjoitukseen ja kommentoivat suoraan kameralle. Jälki on rosoista, mutta toimivaa. Ne, jotka nauravat, eivät myöskään välitä ylilyönneistä – kyse on komediasta.
Valmistumisvuosi 2001.
Pääosissa mm. Puntti Valtonen, Aake Kalliala, Sanna-Kaisa Palo, Peter Franzen, Tommi Korpela ja Anja Pohjola.
Kesto 79'
Onnen maa (Ohjaus: Markku Pölönen, 1993)
On 60-luku ja tangoa tanssitaan. Kyseessä on Markku Pölösen esikoiselokuva. Tenho (Pertti Koivusalo) on perheen musta lammas, joka tulee perheensä luokse kylään. Hänen isänsä makaa kuolinvuoteellaan ja muu perhe elelee omaa elämäänsä. Tenho rupeaa opettamaan tangon saloja veljenpojalleen. Tenho rakastuu myös yhteen kauniiseen naiseen, Virveen.
Onnen maa on mukavalla meiningillä vedetty nostalginen suomifilmi. Siihen on saatu mukaan Suomen henkeä, jota Markku Pölönen on tuonut myös uudempiinsa töihin.
Onnen Maa nosti Markku Pölösen suomalaisen elokuvan suureksi toivoksi. Elokuva on elävä, suuria tunteita täynnä, visuaalisesti upea kuvaus tangon taiasta kesäisessä pohjoiskarjalassa 1960-luvulla. Silloin kun kaikki oli vielä niin hyvin. Elokuva sijoittuu Pölösen lapsuuden maisemiin Enon kuntaan. Ohjaajan itsensä mukaan Onnen maa on yhä hänen henkilökohtaisin, omaelämäkerrallisin elokuvansa.
Valmistumisvuosi 1993.
Pääosissa mm. Anja Pohjola, Katariina Kaitue, Pertti Koivula, Taisto Reimaluoto, Tuula Väänänen ja Veikko Tiitinen.
Kesto 58'
Pussikaljaelokuva (Ohjaus: Ville Jankeri, 2011)
Pussikaljaelokuva on positiivinen tarina yhteiskunnan laitamilta. Tapahtumat sijoittuvat Helsingin Kallioon ja ne seuraavat syrjäytymisen kynnyksellä olevia tarinan henkilöitä yhden kesäisen vuorokauden ajan. Elokuvan päähenkilö, Marsalkka, on jämähtänyt nuhjuiseen kotiinsa. Lihi ja Henninen houkuttelevat Marsalkan ulos ja väsyneen vastustuksen jälkeen Marsalkka huomaa heidän viettävän kuumaa kesäpäivää puistossa maailmaa ihmetellen. Kolmikko törmää päivän aikana nuorisolaisiin, rutjakkeisiin ja huumorintajuttomiin poliiseihin. Päivä kestää aikaisesta aamusta illan sateen tuomaan murheen alhoon. Lopulta kuitenkin auringon taas noustessa on aika herkistyä ja katsoa ystävyyttä syvälle silmiin. Elokuva on vuoden 2010 Finlandia-palkinnon voittaneen kirjailija Mikko Rimmisen esikoisromaaniin Pussikaljaromaani (2004) perustuva elokuva, jonka ensi-ilta on 2.9.2011.
Valmistumisvuosi 2011.
Pääosissa mm. Eero Milonoff, Jussi Nikkilä ja Ylermi Rajamaa.
Kesto 82'
Sinkkuelämän säännöt (Ohjaus: Tonislav Hristov, 2011)
Sinkkuelämän säännöt kertoo neljästä helsingissä asuvasta nuoresta miehestä. 29-vuotias Tonislav, elokuvan ohjaaja ja päähenkilö, ja hänen ystävänsä Zoran, 27, ovat eronneet suomalaisista vaimoistaan. Kiril on pitkässä parisuhteessa ja haluaisi mennä tyttöystävänsä kanssa naimisiin, mutta tämä kieltäytyy. Hristian, 24, on sinkku. Miehet etsivät rakkauden ja parisuhteen todellista merkitystä kokeilemalla kaikkea aina netti-deittailusta urheilu-treffeihin ja tyylikoulutukseen. Rakkauden etsintä on täynnä vastoinkäymisiä ja onnen hetkiä.
Elokuva on Tonislav Hristovin ohjaama suomalainen dokumenttielokuva vuodelta 2011. Se on Hristovin ensimmäinen pitkä dokumenttielokuva. Elokuvan kuvaukset alkoivat joulukuussa 2008 ja päättyivät syyskuussa 2009. Se palkittiin parhaana dokumenttielokuvana 4.-13.3.2011 järjestetyillä Sofian elokuvajuhlilla Bulgariassa.
Valmistumisvuosi 2011.
Pääosissa Kiril Jovchev, Tonislav Hristov, Zoran Atanasov ja Hristyan Dimov.
Kesto 75'

Salla – Selling the Silence (Ohjaus: Markku Tuurna, 2011)
Elokuva vie meidät selviytymistaistelun pyörteisiin kahden kunnan ja yhden sallalaisperheen kautta. Muutokset jättävät kuitenkin aina jälkensä. Salla – Selling the Silence on koskettava ja hauska dokumenttielokuva yrittämisestä, toiveista ja mahdollisuuksista Lapin kairoilla.
Dokumentissa on kyse siitä, miten Sallan köyhtyneen kunnan talous käännettäisiin nousuun. Onko vastaus uraanikaivoksen avaamisessa vai matkailun kehittämisessä? Tuoko pelastuksen joulupukki vai Venäjälle vievä rata?
Valmistumisvuosi 2011.
Kesto 70'
Taulukauppiaat (Ohjaus: Juho Kuosmanen, 2010)
Elinvoimainen pienen budjetin suomalaiselokuva Taulukauppiaat palkittiin Cannesin opiskelijasarjassa. Se on neorealistinen kertomus kolmen taulukauppiaan joulusta Pohjoisen syrjäkylissä ja ohjaaja Juho Kuosmanen kotimaisen elokuvan lupaus.
Lakonisessa tarinassa rahapulainen kolmikko – 18-vuotias Toni, hieman luihu isäpuoli Emppu ja taiteilija Luukkanen – viettää joulun työn parissa. Luukkasen maisemat eivät mene kaupaksi ja myyntitykin tehtävät hoitava Emppu tuo keikoilta kovin vähän takaisin. Tonin pitäisi joulun jälkeen astua asepalvelukseen. Elokuva on kuvattu Kaavissa, Nurmeksessa, Kuhmossa, Hyrynsalmella, Suomussalmella sekä Iisalmessa.
Valmistumisvuosi 2010.
Pääosissa Teppo Manner, Auli Mantila ja Tuomas Airola.
Kesto 58'

Umur (Ohjaus: Kai Lehtinen, 2002)
Kyseessä on Kai Lehtisen esikois täyspitkäelokuva. Umur on tarina nuoresta miehestä, joka lähtee Lappiin rajavartioaseman kouluttajaksi. Matkalla hän kohtaa sattumalta tytön, jota hän ei saa mielestään. Poika antaa tytölle nimen Umur.
Päivät raja-asemalla kuluvat työn merkeissä, mutta pojan mielessä kytee ajatus naisesta ja rakkaudesta - öisin Umur ilmestyy hänen uniinsa. Haaveet muuttuvat todeksi, kun Poika ja Umur kohtaavat. Molemminpuolinen kiinnostus herää, ja he alkavat tapailla toisiaan. kun talvi muuttuu kesäksi, rakastavaiset päättävät muuttaa yhteen. Poika ja Umur elävät onnen aikaa. Pojan ja Umurin koskettavan rakkaustarinan lisäksi elokuva kertoo ihmisen rakkaudesta luontoon.
Elokuva piirtää herkän sielunmaiseman miehestä, joka on tuntureilla kuin kotonaan ja kunnioittaa luonnon lakeja. Sitä on kuvattu mm. Nurmeksessa, Kuhmossa ja Lapissa mm. Ivalossa, Saariselällä, Kilpisjärvellä ja Vuotsossa. Se on palkittu erikoispalkinnolla Spirit of Fire –elokuvajuhlilla Hanti-Mansijskissa Siperiassa sekä saanut kunniamaininnan Saksan Mannheim-Heidelbergin elokuvafestivaaleilla.
Valmistumisvuosi 2002.
Pääosissa Heikki Rantanen, Minna Turunen, Outi Mäenpää, Rea Mauranen, Juhani Niemelä, Esko Nikkari ja Oiva Lohtander.
Kesto 102'
Ainon ja Kullervon maa (Ohjaus: Lasse Naukkarinen, 2000)
Dokumenttielokuva Ainon ja Kullervon maa kertoo rakkaudesta kansanrunouteen ja suomalaisten kansalliseepokseen Kalevalaan, joista on tullut elävässä muutoksessa oleva osa suomalaista identiteettiä. Kalevala innoittaa edelleen lukuisia muusikoita ja taiteilijoita niin Suomessa, kuin ulkomaillakin. Elokuva tutkiskelee aihettaan läheltä ja inhimillisestä näkökulmasta ja siinä on sijaa vedelle, tulelle ja kosketukselle.
Elokuva on matka Kalevalaan, kanteleen ääneen ja havumetsien myyttiseen maisemaan.
Valmistumisvuosi 2000.
Ohjaus Lasse Naukkarinen.
Kesto 59'
Esitysajat: Pe 2.9 klo 19.00 (Hyvärilän auditorio), La 3.9 klo 11.30 (Hyvärilän auditorio)
Pitkä matka kotiin (Ohjaus: Vesa Saarinen, 2004)
Karl Aho loikkasi Neuvostoliittoon vanhempiensa perässä 1931 ja joutui heti Stalinin leirien kurimukseen. Hän pääsi muuttamaan takaisin Suomeen 1990. Karl Ahon kotimatka kesti 59 vuotta.
Valmistumisvuosi 2004.
Käsikirjoitus ja ohjaus Vesa Saarinen.
Kesto 27'
Esitysajat: Pe 2.9 klo 18.00 (Hyvärilän auditorio)
Lahja – elämäni (Ohjaus: Marja-Liisa Turunen ja Pekka Silvennoinen 2010)
Dokumenttielokuva 103-vuotiaan Lahja Toivosen elämästä Suomessa ja Petroskoissa. Lahja Toivonen koki omakohtaisesti 1930-luvun alun kyyditykset, joiden myötä useampi sata suomalaista pakkosiirrettiin Neuvostoliittoon. Hän on todennäköisesti ainoa vielä elossa oleva kyydityksen omakohtaisesti kokenut henkilö maassamme. Dokumentti käy lävitse Lahjan vaiheet niin Stalinin vainojen aikana kuin viime sotavuosina ja niiden jälkeisinä vuosikymmeninä Neuvostoliitossa ja myös paluun synnyinkaupunkiinsa 1990-luvun alussa. Luvassa on mielenkiintoinen läpileikkaus lähihistoriaamme.
Valmistumisvuosi 2010.
Tekijät: Marja-Liisa Turunen ja Pekka Silvennoinen.
Kesto 37'
Esitysajat: Su 4.9 klo 10.00 (Hyvärilän auditorio)
Muistojeni Karjala (2004)
Helsingin yliopiston kansatieteen opiskelijat keräsivät kahden vuoden ajan luovutetun alueen evakoilta muistoja entiseen kotiseutuun liittyvistä asioista ja tapahtumista. Materiaalia kertyi noin 600 tuntia ja opiskelijat haastattelivat yli 300 henkilöä. Näiden haastattelujen pohjalta syntyi kymmenosainen tv-sarja "Muistojeni Karjala", joka kertoo karjalaisen kansan vaiheista kolmekymmenluvulta tähän päivään.
Muistojeni Karjala –ohjelmasarjassa esille nousee erityisesti sota-aika: talvisodan syttyminen, evakkotie, paluu Karjalaan ja lopullinen lähtö. Lapsuus Karjalassa ja elämänmeno vanhassa Viipurissa saavat nekin sijansa. Haastatteluja täydentää harvinaislaatuinen valokuva- ja elokuvamateriaali.
Jaksot: Lapsuus Karjalassa, Kansojen ja kielien Viipuri, Arkea ja juhlaa, Karjalan kansa talvisodassa, Ensimmäinen evakkotaival, Vieraissa tuvissa, Takaisin Karjalaan, Uudestaan evakkoon, Uusi alku ja Karjalaisuus tänään.
Valmistusmisvuosi 2004.
Tekijät: Riina Leskelä, Markku Onttonen, Maija Roivainen, Vesa Saarinen ja Lotta Ventelä.
Kesto 10 x 30'

Punainen nauha (Ohjaus: Tapio Piirainen, 2011)
Veroviraston mikrotukihenkilön harmaa elämä muuttuu värikkääksi, kun työpaikan käytävällä vastaan kävelee nainen punainen nauha hiuksissaan.
Martti Turunen on viisikymppinen, eikä hän ole vielä koskaan rakastellut. Mutta nyt kaipaukselle pitää tehdä jotakin. Rakkaus vaatii tekoja. Ensin pitää vähän katsella, sitten pitäisi vähän rohkaistua ja ehkä hieman tanssia, mutta kun ei osaa.
Romanttinen komedia vanhanpojan viimeisestä mahdollisuudesta.
Elokuvan keskeinen teema on:
Poikuudesta eroon ennen eläkettä!
Kyseessä on joulukuussa 2011 julkaistava tv-elokuva, jonka ensi-iltaesitys toteutetaan Nurmeksen Elokuvajuhlien yhteydessä.
Valmistumisvuosi 2011.
Pääosissa nähdään Kai Lehtinen, Maija Junno, Ilkka Heiskanen ja Kristiina Elstelä.
Muissa rooleissa: Juha Muje, Tapio Liinoja, Maarit Peltomaa ja Tarja Keinänen.
Musiikki: Pedro Hietanen. Kuvaus: Arto Kaivanto.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Tapio Piirainen.
Kesto 75'
Esitysajat: La 3.9 klo 15.15 (Hannikainen), Su 4.9 klo 13.10 (Huom! Su esitys juhlateltassa!)
Herra Huu - Jestapa jepulis, penikat sipuliks (Ohjaus: Jaakko Talaskivi, 1973)
Lapsijoukko viettää kesää maaseudulla autiotalossa, jonne ilmestyy kummitus häiritsemään lasten leikkejä. Talon ylisillä asustava herra Huu on pelottavasta nimestään huolimatta harmiton herra, puoliksi velho. Tämän mustapukuisen ja taikurin sukuisen kummituksen pelotteluyritykset kääntyvät kuitenkin häntä itseään vastaan. Lapset ensin pelkäävät häntä, sitten suhtautuvat häneen väheksyvästi ja lopulta hyväksyvät hänet ystäväkseen.
Elokuva sai valtion elokuvapalkinnon sekä Jussi-patsaan vuonna 1974.
Valmistumisvuosi 1973.
Pääosissa: M. A. Numminen, Elvi Saamio, Martti Kuningas
Kesto 55'
Esitysajat: Su 4.9 klo 13.30 (Hannikainen)
Yhden tähden hotelli (Ohjaus: Ari Matikainen, 2007)
Yhden tähden hotelli on koskettava matka suomalaisen miehen mielenmaisemaan, jossa pohditaan omaa tulevaisuutta, elämää ja unelmien toteutumista. Agents-yhtyeen solisti Jorma Kääriäinen on päätähtenä tässä hänestä ja hänen elämästään kertovassa dokumenttielokuvassa.
Jorma Kääriäinen ja Agents on yksi Suomen vetovoimaisimmista tanssilavaesiintyjistä. Se on yhtye, joka voi esiintyä missä tahansa ja esiintymispaikat ovat aina tungokseen asti täynnä. Agents on yksi suomalaisen musiikin kivijaloista ja heidän levynsä Jorma solistinaan myyvät poikkeuksetta kultaa. Jorman koti on monen muusikon tavoin tiellä, alituisella matkalla kohti unelmaansa. Hotellista toiseen kiertäminen on yksinäistä ja niissä tällä kolmen lapsen isällä on aikaa pohtia elämäänsä ja tähteyttään.
Vaikka elokuvan teemat ovat syvällisiä ja suomalainen maisema ja siellä elävän miehen elämä välillä rujoakin, on elokuva silti lämmin, hyväntahtoinen, humoristinen ja viihdyttävä, aivan kuten Jormakin. Ja tietysti se on täynnä hienoa ja mukaansatempaavaa musiikkia.
Valmistusvuosi 2007.
Ohjaaja Ari Matikainen.
Kesto 70'
Esitysajat: La 3.9 klo 19.00 (Huom! Esitys juhlateltassa!)

Hyppääjä (Ohjaus: PV Lehtinen, 2000)
Elokuva kertoo uimahyppäämisestä ja sen keskipisteenä on uima- ja pellehyppääjä Helge Wasenius. Elokuva voitti vuonna 2001 Tampereen elokuvafestivaalien alle 30-minuuttisten elokuvien pääpalkinnon ja Risto Jarva -palkinnon.
Valmistumisvuosi 2000.
Ohjaaja: PV Lehtinen
Kesto 21'
Esitysajat: La 3.9 klo 17.30 (Hannikainen)

Sielunsieppaaja (Ohjaus: PV Lehtinen, 2011)
A film about a man who has lost his soul. Many aboriginal tribes have believed that if someone takes a photograph of them they lose their soul. Without a soul, the person was doomed and could no longer be reborn. Dokumentti sai kunniamaininnan vuonna 2011 Tampereen elokuvafestivaaleilla.
Valmistumisvuosi 2011.
Ohjaaja: PV Lehtinen
Kesto 14'
Esitysajat: La 3.9 klo 17.30 (Hannikainen)
Himmetä ei muistot saa (Ohjaus: Jarmo Korhonen, 2009)
Elokuva seuraa Keski-Suomesta matkaan lähteneen, rajantakaisesta Karjalasta ja viime sotiemme taistelupaikkojen historiasta kiinnostuneen ryhmän matkaa Karjalan kannaksella kesällä 2009. Ryhmä on tehnyt Karjalan retkiä jo yli 10 vuoden ajan. Dokumentin haastattelut luovat tunnelmaa ja syvyyttä yli 10 vuotta kestäneen harrastuksen perusteisiin ja taustoihin sekä valaisevat samalla noiden alueiden maisemia ja luontoa katsojilleen.
Valmistumisvuosi 2009.
Ohjaaja: Jarmo Korhonen
Kesto 30'
Esitysajat: La 3.9 klo 11.00 (Hyvärilän auditorio)

Tunarit (Ohjaus: Vesa Manninen, 2011)
Lyhytelokuva kolmesta idiootista. He ovat pikkurikollisia, jotka joutuvat alamaailman kanssa korviaan myöten kuseen ja saavat pari vuorokautta aikaa haalia suuri summa rahaa kasaan.
Valmistumisvuosi 2011.
Ohjaaja: Vesa Manninen
Kesto 30'
Esitysajat: La 3.9 klo 10.30 (Hannikainen)
Paluumuuttajat -pilotti | Esitysajat: Su 4.9 klo 15.00 Johdanto, klo 15.45 esitys alkaa (Juhlateltta)




Lapin yliopisto & Lumimiesfilmi
Touch (Ohjaus: Kai Tuomola, 2011)
Syyskuussa 2010 Pohjois-Karjalassa kansainvälisellä elokuvalerillä kuvattu lyhytelokuva Touch kertoo läheisyyden pelosta ja puhumattomuuden synnyttämästä vihasta.
Näyttelijät: Aleksandra Aniskina, Anna Kondrakova, Jaakko Kiljunen ja Heikki Rantanen.
Kesto 8'
Esitysajat: La 3.9 klo 18.30
Vaivaiskoivut (Ohjaus: Kai Tuomola, 2006)
Vaivaiskoivut kertoo kolmen eri-ikäisen miehen tarinan, jossa elämän vastoinkäymiset lyövät tahtia luovuttamiseen.
Näyttelijät: Heikki Rantanen, Antti Alfthan, Ismo Kotro ja Helka Periaho
Kesto 26'
Esitysajat: Su 4.9 klo 11.00
Saanko luvan (Ohjaus: Kai Tuomola, 2010)
Elokuva kertoo ujosta pojasta, joka tahtoisi kosia raskaana olevaa tyttöystäväänsä, mutta pelkää häävalssin epäonnistumista. Tässä vain pappi ja kanttori voi auttaa.
Elokuva on toteutettu vuonna 2010 osana Uneton48 lyhytelokuvakilpailua, jossa tehtävänä on tehdä elokuva 48 tunnissa arvottujen lajityyppien ja elementtien mukaan. Vuonna 2011 Lumimiesfilmille arvottiin genreksi "Tanssielokuva".
Näyttelijät: Jussi Jokinen, Titi Honkanen, Jarkko Kumpulainen ja Pekka Kumpulainen
Kesto 7'
Esitysajat: Pe 2.9 klo 19.15
Pieni TV-puoti (Ohjaus: Kai Tuomola, 2011)
Elokuva kertoo Pienen TV-puodin arkirutiineista, joita sekoittaa mystinen tyttö.
Elokuva on toteutettu vuonna 2011 osana Uneton48 lyhytelokuvakilpailua, jossa tehtävänä on tehdä elokuva 48 tunnissa arvottujen lajityyppien ja elementtien mukaan. Vuonna 2011 Lumimiesfilmille arvottiin genreksi "Salainen henkilöllisyys".
Näyttelijät: Eveliina Paksuniemi, Jarkko Kumpulainen, Niko Väistö ja Jussi Jokinen
Kesto 7'
Esitysajat: La 3.9 klo 18.30, Su 4.9 klo 11.00
(Lumimiesfilmi showreel, 2011)
Showreelissä esitellään Lumimiesfilmin tuotantoja vuodesta 2006 alkaen.
Kesto 3'
Miten marjoja poimitaan (Ohjaus: Elina Talvensaari, 2010)
Miten marjoja poimitaan on kuvaukseltaan millintarkkaa työtä: se hurmaa taidollaan sommitella metsän valoja ja värejä. Varpujen seassa risteilee sekä kotimaisia että ulkomaisia marjanpoimijoita – eikä yhteiselo suinkaan ole auvoista. Ne vievät työpaikat ja nyt vielä marjatkin meidän metsistä. Epäluuloja on puolin toisin.
Suomalaista marjanpoimintaa ihasteltiin taannoin myös muun muassa maailman suurimmilla dokumenttielokuvafestivaaleilla IDFA:ssa.
Valmistusvuosi 2010.
Ohjaus Elina Talvensaari.
Kesto 19'
Esitysajat: Su 4.9 klo 10.30
Äitinsä poika (Ohjaus: Mikko Keinonen, 2007)
Jukka Vanhala on asunut 40 vuotta Suomen ulkopuolella eri maissa, mutta palaa Suomeen hoitamaan dementoinutta 88-vuotiasta äitiään. Jukalla on takanaan värikäs menneisyys ja huikeita seikkailuja, mutta orimattilalaisesta kerrostaloyksiöstä löytyy hetkeksi rauha.
Valmistumisvuosi 2007.
Kuvaus: Mikko Keinonen, Jari Kokko, Lassi Puurunen
Valaisu: Lassi Puurunen
Äänitys ja äänisuunnittelu: Sami Pasanen
Leikkaus: Jari Kokko
Ohjaus: Mikko Keinonen
Tuottaja YLE: Pentti Väliahdet
Tilaaja: Yle TV 1 / Tosi Tarina
Tuotanto: Karlik Films / Mikko Keinonen
Kesto 28'
Esitysajat: Pe 2.9 klo 19.15
Koulu hyvään kotiin (Ohjaus: Mikko Keinonen, 2008)
Lajunlahden koulussa Heinävedellä todettiin keväällä 2008 homeongelma. Terveysriski oli niin iso, että koulu joutui keräämään tavaransa ja löytämään uudet tilat puolessatoista viikossa. Oikeita tiloja etsitään sieltä täältä ja sekä opettajat että oppilaat oireilevat, mutta kaoottinen tilanne kääntyy voitoksi, kun koko koulu ja kyläyhteisö alkavat yksissä tuumin järjestää muuttoa.
Valmistumisvuosi: 2008.
Kuvaus: Mikko Keinonen
Äänitys: Sami Pasanen, Lassi Puurunen
Äänisuunnittelu: Sami Pasanen
Musiikki: Antti Nykänen
Leikkaus: Laura Mielityinen
Ohjaus: Mikko Keinonen
Tuottaja YLE: Pentti Väliahdet
Tilaaja: Yle TV 1 / Tosi Tarina
Tuotanto: Karlik Films / Mikko Keinonen
Kesto 28'
Esitysajat: Su 4.9 klo 10.00
Elämää pakkasella (Ohjaus: Riina Elstelä, 2000)
On vuoden 1999 viimeinen ilta ja Suomi muun maailman mukana valmistautuu vastaanottamaan uutta vuosituhatta. Yöjuna Kemijärveltä Helsinkiin lähtee matkaan kuten ennenkin, kotkalainen perhe virittelee rakettiarsenaaliaan ja jossain Jyväskylän takamailla partasuinen konstaapeli ajaa mietteliäänä pitkin maaseutua. Myös muilla paikkakunnilla ympäri Suomea eri-ikäiset ja -näköiset ihmiset viettävät juhlaa. Mitkä ovat tunnelmat ja ajatukset pimeässä pakkasyössä historialliseksi mainostetun tapahtuman kynnyksellä? Entä mitä tapahtuu, kun h-hetki vihdoin koittaa?
Elämää pakkasella on millennium-yönä 2000 tapahtuva pieni tutkimusmatka halki Suomen. Osan kuvamateriaalista muodostavat kotivideot, joita kerättiin lehti-ilmoituksilla ympäri maata tammikuussa 2000. Toinen puoli materiaalista on Turun, Helsingin ja Tampereen ammattikorkeakoulujen viestinnän opiskelijoiden kuvaamaa. Kukin kameraryhmä sai vapaasti päättää kohteensa, ainoa ehto oli, että liikkeellä oli oltava uudenvuodenyönä 1999/2000. Elokuva leikattiin kokoon ilman mitään ennakkoon olemassa olevaa käsikirjoitusta.
Valmistumisvuosi 2000.
Ohjaaja Riina Elstelä.
Kesto 31'
Esitysajat: Su 4.9 klo 12.00

Kaveri (Ohjaus: Teemu Nikki, 2007)
Elokuvan päähenkilö Pera haluaa kokeilla jotakin erikoista ja hieman arkaluontoistakin kylpyhuoneessaan ja pyytää kaveriaan avuksi. Kaveri innostuu kuitenkin asiasta hiukan liikaa.
Valmistumisvuosi 2007.
Kesto 7'
Esitysajat: Su 4.9 klo 13.00

Play God (Ohjaus: Teemu Nikki, 2010)
Teemu Nikin dokumentti Play God, kertoo elokuvasta joka ei koskaan valmistunut. Play Godin piti kertoa toimistotyöntekijä Ivanista, joka herättää vahingossa kuolleet.
Valmistumisvuosi 2010.
Kesto 39'
Esitysajat: Su 4.9 klo 13.00

Perintö (Ohjaus: Teemu Nikki, 2008)
Esitysajat: Su 4.9 klo 13.00
Painija (Ohjaus: Matti Ijäs, 1985)
Matti Ijäksen televisioelokuva Painija (1985) kertoo vanhainkodista, jonka asukit eivät suostu hiipumaan hiljaa pois vaan haluavat osoittaa yhä olevansa aktiivisia ja intohimoisia ihmisiä. Päähenkilö on Esko Hukkasen esittämä voimamies, joka vanhainkotiin jouduttuaan ei hyväksy ikääntymistä ja sen mukanaan tuomaa yliolkaista kohtelua ja holhoamista. Painija naurattaa ja itkettää melkein yhtäaikaa.
Valmistumisvuosi: 1985.
Kesto 86'
Esitysajat: La 3.9 klo 17.00
Boheemi elää - Matti Pellonpää, kesto 75' | Esitysajat: Pe 2.9 klo 18.00, Su 4.9 klo 15.30
Taiteilijan pää, kesto 55' | Esitysajat: La 3.9 klo 19.00
Sudenveistäjät, kesto 13' | Esitysajat: La 3.9 klo 18.30
Tukka, kesto 4' | Esitysajat: La 3.9 klo 19.55
Marja-Sisko | Esitysajat: Su 4.9 klo 11.00
Viimeinen kierros | Esitysajat: Su 4.9 klo 12.00
Baabelin metsä | Esitysajat: Su 4.9 klo 12.00
Jäävuoren varjoon | Esitysajat: Su 4.9 klo 14.00
Menestyjä | Esitysajat: Su 4.9 klo 15.00
Täydellinen päivä | Esitysajat: Su 4.9 klo 15.00
Saamelaisalueen koulutuskeskus | Esitysajat: La 3.9 klo 10.00
Metropolia amk Hk | Esitysajat: Pe 2.9 klo 13.00
Turun amk | Esitysajat: La 3.9 klo 11.00
Lahden amk | Esitysajat: Pe 2.9 klo 14.00
Tampereen amk | Esitysajat: La 3.9 klo 15.00
Pohjois-Karjalan amk | Esitysajat: Pe 2.9 klo 12.00
Aalto-yliopisto/TaiK | Esitysajat: Pe 2.9 klo 15.00, La 3.9 klo 16.00
Pietarin valtiollinen elokuva ja TV-yliopisto | Esitysajat: La 3.9 klo 12.00
Outokummun ammattiopisto | Esitysajat: Pe 2.9 klo 11.00
Ohjelma | Elokuvat | Kalenteri | Vieraat | Juhlateltta | Muut tapahtumat